Kannattajajäsenet

Lapinlahden 4H-yhdistyksen toimintaa vuonna 2020 kannattaa

Lapinlahden koneistus

Varpuke Oy

Ylä-Savon Osuuspankki Lapinlahti

Lapinlahden Yrittäjät

MTK-Lapinlahti

Maatalousyhtymä Ansio

Hunajalähde Oy

Kiitos kannattajajäsenille meidän toiminnan tukemisesta!

Haluaisitteko yrityksenne/ yhteisönne taholta tukea toimintaamme v.2020
ryhtymällä yhdistyksellemme kannattajajäseneksi.

Kannattajajäsenmaksu on vuosittainen.

4H-nuorisotyö on juurtunut Lapinlahdelle pitkäjänteisen ja tuloksekkaan työn ansiosta. Nuoret ovat ottaneet Lapinlahden 4H-yhdistyksen tuottamat palvelut ja aktiviteetit vahvasti omakseen koko kunnan alueella.

Harrastustoiminnan tuottamisen lisäksi nuorten työllistäminen on yhdistyksemme erittäin vahva osa-alue ja haluamme jatkossakin tarjota heille mahdollisuuden hankkia kauttamme työkokemusta.

Kannattajajäsenmaksujen avulla voimme myös tulevaisuudessa turvata osittain toiminnan jatkuvuutta.
Kannattajajäsenmaksun suuruus on 100€/ toimintakausi.

Kannattajajäsenmaksut käytetään Lapinlahden 4H-yhdistyksessä kokonaisuudessaan paikalliseen toimintaan, etusijalla nuorten työllistämiseen ja harrastustoiminnan tuottamiseen. Kannattajajäseneksi voi liittyä esimerkiksi yksityinen henkilö, perhe, yritys, liikelaitos tai yhdistys.

Vastaamme mielellämme kysymyksiin ja annamme lisätietoja.

Mikäli tunnette asian omaksenne ja haluatte olla tukemassa meitä, niin ottakaa yhteyttä.

Lapinlahden 4H-yhdistys ry

Asematie 4, 73100 Lapinlahti
Sähköposti: 4h@lapinlahti.fi
Puh. 040 519 7211 / toimisto
040 505 4166 / Toiminnanjohtaja ja sihteeri Päivi Lahdenmäki